Kevyemmän Internetin puolesta

Internet paisuu vauhdilla sekä käyttäjien että siirrettävän tiedon määrien kasvaessa kokoajan. Cisco arvioi, että vuonna 2015 kuudessa miljoonassa taloudessa kulutetaan internetyhteyttä yli teratavun verran kussakin ja Internetin liikenteen kokonaismääräksi arvioidaan tuolloin olevan noin 0.9 zettatavua.

Olisiko tälle lähes rajatta kasvavalle Internetin ylipaino-ongelmalle jotakin tehtävissä? Suuret datavirrat kasvavat pienistä puroista, joten laihdutuskuurille on ainakin pistettävä nettisivujen sisältä. Miksi sivujen tulee olla raskaita ja sisältää sekalaisena sillisalaattina kaikenlaisia elementtejä, kun kevyempiä ja toimivampia sivustoja on suht helposti tehtävissä. Kevyt ja selkeä nettisivu toimii helposti monissa erilaisissa välineissä (ilman erillistä versiota jokaiselle), vaikkapa siinä surullisen kuuluisassa IPv6-jääkaapissa, puhumattakaan kännyköistä ja muista pienistä vekottimista.

Pääperiaatteita

  • Kaikki teksti XHTML/CSS muotoiltuna eikä mitään painolaatuisia PDF-tiedostoja yms. ellei oikeasti niitä tarvita. Kuvat ja muotoilutkin voi tehdä aivan hyvin normaaliin nettisivuun pienellä opettelulla.
  • Kuvien ja videoiden koko tulee pitää mahdollisimman pienenä kilotavuissa laskettuna. Poikkeuksen tähän sääntöön muodostavat tietenkin kuvagalleriat ja videopalvelut, mutta niissäkin pitää käyttää pieniä esikatselukuvia ja trailereita, jotta vältytään turhan datan lataamiselta.
  • Mainokset pitää toteuttaa XHTML/CSS muodossa ja tarpeen vaatiessa pieninä kuvina ja animaatioina. Mitään sivun yli aukeavia FLASH-kammotuksia ei tule sietää.

Näiden kolmen pääperiaatteen noudattamisen ei luulisi olevan hankalaa, mutta sellaista se nyt vain tuntuu olevan tai sitten kyse on vain siitä, että graafikot ja www-suunnittelijat tekevät sekä raskaita että epäkäytännöllisiä sivuja ihan kiusakseen tai laiskuuttaan.

Mitä sitten käyttäjä voi tällä hetkellä tehdä?

Tavallinen käyttäjä ei toki mahda paljoakaan sille, mitä nettipalveluiden sivuilla on, mutta aivan toivoton tilanne ei toki vielä ole. On olemassa kolmea erilaista tapaa helpottaa nettiliittymän dataähkyä.

  • Käyttää selaimiin saatavissa olevaa sisällönsuodatusta. Esimerkiksi Operan kiinteä Sisällönsuodatus-työkalu tai FireFoxiin ladattavissa oleva AdBlock+.
  • Käyttää, aina kun mahdollista, nettipalveluiden mobiili- tai tekstiversioita. Mikäli näitä ei ole saatavilla, niin nettipalvelun vaihtoa voinee miettiä.
  • Palveluiden ylläpitäjille kannattaa lähettää palautetta toimimattomista, kömpelöistä ja turhan raskaista nettisivuista ja toteutuksista. Tästä minulla on henkilökohtaisesti positiivisia kokemuksia useammaltakin kerralta